7. Eurooppalaiset standardit

Päivitetty 31.10.2018

https://www.sfs.fi/standardien_laadinta/mita_stand...

EEC- ja EFTA-maiden standardisointijärjestöt muodostivat eurooppalaisen standardisointijärjestön CEN:n vuonna 1961. Järjestön kansalliset jäsenet tuottavat yhteistyössä vapaaehtoisia eurooppalaisia EN-standardeja (EN xxxxx). CENin vastuualueeseen kuuluvat elektroniikkaa (Cenelec) ja tietoliikennettä (ETSI) lukuun ottamatta kaikki standardit, mukaan lukien rakentamiseen liittyvät. Suomessa vastuujärjestö on Suomen Standardisoimisliitto (SFS), joka julkaisee standardin yleensä alkuperäisellä kielellä (käytännössä jokseenkin yksinomaan englanti) SFS-EN xxxx tunnuksella. Standardit valmistellaan teknisten komiteoiden alaisuudessa työskentelevissä työryhmissä, joissa intressiryhmät valvovat etujaan ja laativat luonnoksen, joka käy lausuntoprosessin läpi ennen hyväksymistä ja julkaisemista. SFS on valtuuttanut eri alojen toimialajärjestöt edustamaan Suomea oman alansa komiteoissa. LVI-alan standardisointia (energia, koneet ja laitteet, automaatio jne.) hoitaa pääosin Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys METSTA ry. Eurooppalaisen lainsäädännön laajimpia kokonaisuuksia METSTAlla ovat kone-, painelaite-, rakennustuote- ja ATEX-direktiiveihin liittyvät standardisointiohjelmat.

Suuri este standardien käytölle on niiden heikko saatavuus ja korkea hinta. Standardeja voi kuitenkin käydä maksutta katsomassa SFS:n toimistossa. Standardit valmistellaan teknisten komiteoiden alaisuudessa työskentelevissä työryhmissä, joissa intressiryhmät valvovat etujaan ja laativat luonnoksen, joka käy lausuntoprosessin läpi ennen hyväksymistä ja julkaisemista. LVI-tekniikkaan liittyviä asioita käsitellään mm. komiteoissa CEN/TC 156 Ventilation for buildings, CEN/TC 228 Heating systems for buildings, CEN/TC 247 Building automation ja lukuisissa tuoteryhmäkohtaisissa komiteoissa.

Standardit ovat elinkeinoelämän konsensus-dokumentteja. Niiden noudattaminen on vapaaehtoista, jollei niihin ole viitattu lainsäädännössä. Standardi nousee lainvoimaiseksi mm. silloin, kun se yhdenmukaistetaan (harmonisoidaan), yleisimmin rakennustuoteasetuksen perusteella. Harmonisoidun standardin noudattaminen on velvoittavaa. Niitä on noin viidesosa kaikista standardeista.

EU-komissio voi käyttää standardeja omien tarkoitusperiensä saavuttamisessa ja tilata standardisoimisjärjestöiltä ehdotuksen tiettyjä asioita käsitteleviksi standardeiksi. Näin tapahtui esim. rakennusten energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanon kohdalla. Vuoden 2010 direktiivin uusinnan kohdalla varsinainen ”tilaus” (mandaatti) standardien laadinnasta tuli komissiolta valitettavasti vasta muutama vuosi direktiivin voimaantulon jälkeen, jolloin jäsenvaltiot olivat jo pitkällä kansallisten toimeenpanosäädösten valmistelussa. Tämän ns. EPBD-standardipaketin piti olla valmis jo vuoden 2017 alussa, mutta valtaosa standardeista valmistui ja hyväksyttiin vasta 2018 alussa, jolloin jäsenmailla tuli jo olla oma lainsäädäntönsä valmiina, näin myös Suomessa. Koko suunnittelun perustana oleva Sisäilmastandardi prEN 16798-1 ei ole hyväksytty vieläkään (lokakuu 2018), standardit olivat siis auttamattomasti myöhässä. Sama tapahtui myös vuoden 2002 direktiivin ja sen toteutusta ”yhdenmukaistavien” standardien osalta. Vastaava kehitys on tapahtunut myös ekosuunnittelun kohdalla: ensin valmistuivat tuoteryhmäkohtaiset asetukset ja vasta sitten laadittiin tai uusittiin (esimerkiksi isojen ilmanvaihtokoneiden EN 13053) standardit, joiden avulla asetuksen vaatimukset voidaan yksiselitteisesti todentaa.

EPBD-standardeilla on pyritty mm. energiankäytön laskennan yhtenäistämiseen jäsenvaltioissa. Ajoitusongelmien vuoksi näin ei kuitenkaan tapahtunut. Vuoden 2018 rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä on standardit otettu kuitenkin huomioon raportoinnin osalta: direktiivi vaatii jäsenvaltiota kuvaamaan kansalliset laskentamenetelmät standardien mukaisesti. Tämä on ensimmäinen askel kohden yleiseurooppalaista energiankäytön laskentaa.

Eurooppalaisilla standardeilla on myös maailmalaajuinen merkitys. Monet niistä on hyväksytty joko sellaisenaan tai pienin muutoksin kansainvälisiksi ISO-standardeiksi, joiden vaikutuksesta eurooppalainen teknologia voi levitä käyttöön jopa nopeammin Euroopan ulkopuolelle kuin EU:n jäsenvaltioissa.