2. Energiasäädökset

Päivitetty 1.11.2018

2.1 EU:n energiatavoitteet

Euroopan unioni on asettanut energia- ja ilmastotavoitteita vuosiksi 2020, 2030 ja 2050. Vuoden 2020 tavoitteet ovat kaikille tutut 20/20/20 eli vuoteen 2020 mennessä vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta, nostetaan uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin primäärienergiankulutuksesta ja parannetaan energiatehokkuutta 20 prosenttia.

Vuodelle 2030 tavoitteita on kiristetty: kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään vähintään 40 % vuoden 1990 tasosta. Vuoteen 2005 verrattuna päästökauppasektorin vähennys on 43 % ja ei-päästökauppasektorin 30 %. Nostetaan uusiutuvien energialähteiden osuus 27 %:iin ja parannetaan energiatehokkuutta 27–30 %. Tavoite ilmaistaan myös tunnusluvuin 30/40/27.

Uuden tavoitteen on arvioitu luovan Eurooppaan lisää 70 000 työpaikkaa, säästävän 6 000 kuolemantapausta vuodessa ja leikkaavan 33 miljardia euroa vuodessa fossiilisten energialähteiden tuontikuluja.

Energiatavoitteiden saavuttamisessa rakennukset ovat keskiössä. Rakennusten primäärienergiankäyttö EU:ssa on keskimäärin sama kuin Suomessakin, noin 40 %, ollen suurin päästökaupan ulkopuolinen sektori. Rakennusten energiakäyttöä on vähennetty useilla EU-säädöksillä, joista direktiivit edellyttävät uutta lainsäädäntöä jäsenvaltiossa, EU-asetukset sen sijaan sitovat automaattisesti kaikkia jäsenvaltioita.

Vuodelle 2050 on asetettu tavoitteeksi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 80–95 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

2.2 Energiatehokkuusdirektiivi (EED)

Energiatehokkuusdirektiivi (Energy Efficiency Directive, EED, 2012/27/EU) koskettaa laajalti koko energiasektoria, myös rakennus- ja kiinteistöalaa. Direktiivi tuli voimaan 4.12.2012. Se korvasi energiapalveludirektiivin (2006/32/EY) ja ns. CHP-direktiivin (Direktiivi hyötylämpöön perustuvan sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistämisestä sisämarkkinoilla, 2004/8/EY).

Energiatehokkuusdirektiiviä on uusittu vuodesta 2016 lähtien. Sen sisällöstä päästiin kolmikanta sopimukseen kesällä 2018. Direktiiviä ei ole kuitenkaan vielä (lokakuu 2018) hyväksytty parlamentissa lopullisessa muodossaan. Uusittu direktiivi kuuluu osana puhtaan energian politiikkaan (Clean Energy Package). Keskeistä on kuinka paljon energian käyttöä pyritään tehostamaan. Tavoitteena on vähentää primäärienergian käyttöä vähintään 30 %:lla verrattuna ”business as usual” kehitykseen. Kuluttajien energiankäyttöön tehostamistavoitteeksi asetettaneen 1,5 % vuodessa.


Direktiivi asettaa velvollisuuksia jäsenvaltioille monella energiapolitiikan ja tekniikan alueella. Jäsenvaltioiden on myös säännöllisin väliajoin raportoitava komissioon edistymisestään (National Energy Efficiency Action Plan). Suomen neljäs raportti 28.4.2017 löytyy Motivan sivuilta ”Suomen kansallinen energiatehokkuuden toimintasuunnitelma NEEAP-4”- Tämä 35- sivuinen rapotti antaa hyvän kokonaiskuvan Suomen energian käytön tehostamistoimista ja niiden vaikutuksista. Linkki raporttiin on Motiva Oy:n sivuilla osoitteessa

Energiatehokkuusdirektiivi (Energy efficiency directive) ja Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (Energy performance of buildings directive) ovat kaksi eri asiaa - edellisessä asetetaan tavoitteita lähinnä valtakunnallisella ja alueellisella tasolla sekä yrityksiin kohdistettuna, jälkimmäisen keskittyessä tavoitteessaan rakennusten energiankäytön tehostamiseen.

2.3 Energiatehokkuuslaki

TEM asetti 26.11.2012 työryhmän valmistelemaan energiatehokkuusdirektiivin täytäntöönpanoa Suomessa. Työryhmän mietintö valmistui tammikuussa 2014. Energiatehokkuuslaki (1429/2014) tuli voimaan 1.1.2015.

Energiatehokkuuslaissa säädetään energiatehokkuuden edistämisestä, energiatehokkuuden parantamiseksi tehtävistä energiakatselmuksista, sähkön ja lämmön tehokkaan yhteistuotannon ja ylijäämälämmön hyödyntämisen edistämiseksi tehtävistä kustannus-hyötyanalyyseistä sekä energiamarkkinoilla toimivien yritysten velvollisuudesta pyrkiä edistämään energian tehokasta ja säästäväistä käyttöä asiakkaittensa toiminnassa.

Eräitä direktiivin piiriin kuuluvia toimenpiteitä on lueteltu alla. Lista ei ole kattava, vaan esittää otsikoina direktiivin esittämiä toimenpiteitä, joiden osalta säädetään tarkemmin kansallisella tasolla:

  • kansalliset energiatehokkuustavoitteet
  • peruskorjaustavoitteet (prosentteina rakennuskannasta)
  • julkiset rakennukset esimerkkeinä toimenpiteiden toteuttamisesta
  • energiakatselmukset
  • lämmön, veden ja sähkön kulutuksen käyttäjäkohtainen mittaus ja laskutus
  • energiapalvelut

2.4 Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD)

Rakennusten energiatehokkuus on ollut useampia vuosia teknisen kehityksen keskiössä. Sitä on vauhdittanut EU:n direktiivit, erityisesti rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD, 2018/844/EU). Tällä direktiivillä on merkittävä rooli EU:n energiapoliittisten tavoitteiden toteutumisessa. Rakennusten primäärienergiankäyttö EU:ssa on keskimäärin sama kuin Suomessakin noin 40 %, ollen suurin päästökaupan ulkopuolinen sektori. Direktiivin ensimmäinen versio tuli voimaan tammikuussa 2003 (2002/91/EC), ja toinen vuonna 2010 (2010/31/EU). Vuoden 2002 direktiivin perusteella tuli käyttöön mm. energiatodistukset ja LVI- järjestelmien tarkastukset.

Vuoden 2010 direktiivin valmistelun keskeinen vaatimus koski nollaenergiarakentamista. Euroopan parlamentti tosiaan edellytti ensimmäisessä ehdotuksessaan kaikkia uudisrakennuksia nollaenergiarakennuksiksi. Kolmikantakäsittelyssä (parlamentti, neuvosto, komissio) jäsenmaita edustava Euroopan unionin neuvosto piti tätä kuitenkin epärealistisena ja nollaenergiavaatimus muutettiin lähes nollaenergiaksi. Uusien julkisten rakennusten tulee siis vuoden 2019 alusta olla lähes nollaenergiarakennuksia ja muiden vuoden 2021 alusta. Kansallinen lainsäädäntö tuli saattaa valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Näin tehtiin myös Suomessa. Tuloksena oli mm. ympäristöministeriön asetus 1010/2017 uuden rakennuksen energiatehokkuudesta (Asetus on linkitetty Suomen rakentamismääräyskokoelman sivustolle http://www.ym.fi/rakentamismaaraykset > Energiatehokkuus ).

Vuonna 2018 uusitun (täydennetyn) direktiivin yhtenä tavoitteena on, että rakennusten aiheuttamat kasvihuonekaasuemissiot pienenevät 80-95 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Hiilineutraali rakennuskanta on yksi EU:n pitkäntähtäimen tavoitteista.

Lopullisessa muodossaan direktiivi hyväksyttiin 30.5.2018. Uusi direktiivi täydentää vuoden 2010 versiota, joka jää edelleen voimaan, mutta muutettuna ja täydennettynä. Taustana näinkin pikaisella direktiivin kiristämisellä oli komission havainto, että vuoden 2010 direktiivillä ja sen verkkaisella toimeenpanolla jäsenmaissa ei saavuteta haluttuja CO2-päästöjen vähennystavoitteita vuosille 2020 ja 2030. Komissio joutui miettimään, miten tästä eteenpäin. Tuloksena oli vuoden 2010 direktiivin muokkaaminen parempaan energiatehokkuuteen johtavaksi, ei pelkästään uusien, vaan myös olemassa olevien rakennusten osalta. Tärkeänä tehostusalueena on rakennusautomaation ja energiajärjestelmien säädön parantaminen.

Vuoden 2018 direktiivin uudistuksen keskeiset vaatimukset ovat:

  • kaikkien rakennusten (koko rakennuskanta) tulee olla lähes nollaenergiarakennuksia vuoteen 2050 mennessä
  • kaikki suuret rakennukset (teho yli 290 kW) tulee varustaa automaattisella säätö- ja ohjausjärjestelmällä vuoteen 2025 mennessä
  • yli 70 kW tehoisten lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien toiminta tulee tarkastaa myös osatehoilla
  • uudisrakennuksissa tulee olla riittävä määrä sähköautojen latauspisteitä
  • komission tulee kehittää vuoden 2019 loppuun mennessä ”älyratkaisuvalmiusindikaattori” laskentamenetelmineen.
Vuoden 2010 ja 2018 direktiivit, yhdistettynä löytyy täältä.

Oheinen kuva havainnollistaa rakennusten energiatehokkuusdirektiivien vaikutusta Suomen lainsäädäntöön.

2.5 Ekosuunnitteludirektiivi

Vuodesta 2009 lähtien energian käyttöön vaikuttavien tuotteiden ominaisuuksia on säädelty EU-maissa tuotteiden ekosuunnitteludirektiivillä (2009/125/EU). Direktiivin perusteella voidaan säädellä kaikkia energiaa käyttäviä ja energian käyttöön vaikuttavia tuotteista. Direktiivi poikkeaa monista muista EU-säädöksistä siinä suhteessa, että sen perusteella annetut tuotekohtaiset asetukset koskevat automaattisti kaikkia markkinoille saatettuja tuotteita. Direktiivin suurin kuluttajille näkyvä vaikutus on ollut hehkulamppujen poistuminen markkinoilta. Tätä säännöstä arvosteltiin sen voimaantullessa paljon, kun hehkulamput jouduttiin vaihtamaan uusiin energiansäästölamppuihin. Mutta asetuksen vaikutus energian käyttöön on ollut dramaattinen, pelkästään lamppujen energiatehokkuuden parannuksella on säästetty EU-maissa useamman ydinvoimalan verran sähköä, sekä tehoa että energiaa. Nyt, suureksi osaksi direktiivin vaikutuksesta, LED-lamppu on markkinoilla vallitseva.

Ekosuunnitteludirektiivin vaikutus rakennusten energiankäyttöön on ollut todella merkittävä. EU-komissio on arvioinut, että sillä on rakennusten energiankäyttöön vähintään yhtä suuri vaikutus kuin rakennusten energiatehokkuusdirektiivillä.

Tuoteryhmäkohtaiset täytäntöönpanosäädökset

Euroopan komissio antaa ekosuunnitteludirektiivin nojalla tuoteryhmäkohtaisia säädöksiä asetuksina, joissa esitetyt vaatimukset ovat samat koko EU:n alueella ja tulevat voimaan samanaikaisesti. Niitä voidaan antaa sellaisille energiaa käyttäville tai energiaan liittyville tuotteille, jotka täyttävät seuraavat edellytykset:

  • tuotteen myyntimäärä EU:n alueella on yli 200 000 kpl valmistajasta riippumatta
  • tuotteella on huomattavat ympäristövaikutukset ja
  • tuotteesta aiheutuvien ympäristövaikutusten vähentämiseen nähdään olevan merkittävät mahdollisuudet ilman kohtuuttomia kustannuksia.

Tuoteryhmäkohtaisten täytäntöönpanotoimenpiteiden valmistelu tapahtuu Euroopan komissiossa. Toimenpiteet ovat komission johdolla toimivan, jäsenvaltioiden edustajista
koostuvan sääntelykomitean valmistelemia. Ennen sääntelykomitean käsittelyä täytäntöönpanotoimenpidettä valmistellaan kuulemisfoorumissa, jossa on
jäsenvaltioiden lisäksi edustettuina eri sidosryhmät.

Valmistelutyön käynnistymisestä valmiin asetuksen voimaantuloon kuluu teoriassa neljä vuotta, käytännössä 5-8 vuotta. Viiveitä voivat aiheuttaa mm. soveltamisalaan työn aikana tehtävät muutokset kuten uusien tuoteryhmien lisääminen valmisteilla olevaan säädökseen, lisäselvityksiä vaativat erimielisyydet vaatimustasoista tai erilaiset resurssiongelmat. Säädöksen tullessa voimaan alkaa siirtymäaika, tyypillisesti kaksi vuotta, jonka päätyttyä markkinoille saa saattaa vain asetuksen vaatimukset täyttäviä tuotteita. Useimmiten asetuksissa on myös määritelty tiukempia vaatimuksia, jotka tulevat voimaan 2-3 vuotta ensimmäisten vaatimusten voimaantulon jälkeen - esimerkiksi tietyille sähkömoottoreille on säädetty kaksi tiukennusta aikatauluineen.

Ekosuunnitteludirektiivin perusteella on annettu sitovia asetuksia 29 tuoteryhmälle (syyskuu 2018). Komissio ylläpitää ajantasaista luetteloa kaikista ekosuunnittelusäädöksistä osoitteessa

https://ec.europa.eu/growth/single-market/european-standards/harmonised-standards/ecodesign_en.

LVI-laitteita koskevia sitovia asetuksia on annettu mm. seuraavista tuoteryhmistä:

  • tuotteisiin integroidut akselitiivisteettömät kiertovesipumput
  • huoneilmastointilaitteet ja huonetuulettimet
  • kaasu- ja nestemäistä polttoainetta käyttävät kuumavesikattilat
  • vedenlämmittimet ja kuumavesisäiliöt
  • tilalämmittimet ja yhdistelmälämmittimet
  • puhaltimet
  • kiertovesipumput
  • kiinteää polttoainetta käyttävät paikalliset tilalämmittimet
  • kiinteän polttoaineen kattilat
  • ilmalämmitystuotteet, jäähdytystuotteet, korkeassa lämpötilassa käytettävät prosessijäähdytyslaitteet ja puhallinkonvektorit
  • ilmanvaihtokoneet.

Kustakin tuoteryhmästä on annettu oma asetus. Yllä luetellut termit on otettu suoraan ko. asetuksen suomenkielisen käännöksen otsikosta. Ne eivät ole riittäviä määrittämään, mitkä tuotteet kuuluvat kunkin asetuksen piiriin, ja ovat termien valinnoiltaan jopa outoja. Varmistus asetuksen piiriin kuuluvista tuotteista on tehtävä
tuotekohtaisesti. Esimerkiksi erilaisia lämpöpumppuja on useissa tuoteryhmissä,
ja tuoteryhmä ”ilmanvaihtokoneet” jakautuu kahteen osaan ”ilmanvaihtokoneet
asuinrakennuksiin” ja ”ilmanvaihtokoneet muihin kuin asuinrakennuksiin”, joskin
asetuksessa jako tapahtuu ensisijaisesti nimellisilmavirran eikä käyttökohteen
perusteella. Parempi tuotekohtainen haku (65 tuoteryhmälle, syyskuu 2018)
löytyy energiaviraston ylläpitämiltä nettisivuilta https://ekosuunnittelu.info/.
Asetukset sisältävät tarkemmat tuotekuvaukset ja tehomäärittelyt kunkin
asetuksen piiriin kuuluvista tuotteista.

Ekosuunnittelusäännökset ovat sitovia, ilman erillisiä lainsäädäntötoimenpiteitä Suomessa. Ne koskevat kaikkia markkinoille saatettavia tuotteita, eli niin myyjää, tukkukauppaa kuin valmistajaa ja maahantuojaakin.

Direktiivin toimeenpanon vastuu rakennustuotteiden osalta on ympäristöministeriöllä ja muiden tuotteiden osalta energiavirastolla. Säädösten noudattamisen valvonta on Tukesin tehtävä. Markkinoille ei siis saa tuoda tuotteita, jotka eivät täytä asetuksen vaatimuksia. Säädökset eivät kuitenkaan koske takautuvasti asennettuja tai varastossa olevia tuotteita.

Työohjelma 2016-2019

Ekosuunnittelusäännösten valmistelu etenee kolmivuotiskausittain. Vuosien 2016-2019 mukaan otettujen uusien tuotteiden säästövaikutus on arvioitu olevan 219 TWh (noin kolme kertaa niin suuri kuin Suomen sähkönkulutus) vuodessa vuonna 2030. Ohjelmassa on mukana mm. veteen liittyvät tuotteet, kylmälaitteet, kompressorit ja ikkunat. Jäsenmaiden vastustuksesta johtuen ikkunat jäivät ekosuunnittelusäätelyn ulkopuolelle pelkän energiamerkinnän varaan. Ohjelmassa on mukana myös jo säädeltyjen tuotteiden vaatimusten kiristämistä. Näissä on arvioitu saatavan 338 TWh (noin neljä kertaa niin suuri kuin Suomen sähkönkulutus) vuotuiset säästöt vuoteen 2030 mennessä.

2.6 Uusiutuvien energioiden direktiivi (RES-direktiivi)

RES-direktiivillä (Renewable Energy Sources) käsittelee uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (2009/28/EY). Sen mukaan vuoteen 2020 mennessä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus nostetaan EU:ssa 20 prosenttiin energian loppukulutuksesta ja 10 prosenttiin liikenteen energian loppukulutuksesta.

Direktiivissä on asetettu jokaisella jäsenvaltiolle kansalliset tavoitteet. Suomen tavoitteeksi asetettiin 38 % loppukulutuksesta, joka merkitsee lähes 10 % yksikön nousua vuoden 2005 referenssitasosta ja on korkeimpia tavoitteita jäsenmaissa (vain Ruotsilla 49 % ja Latvialla 40 % on tätä suuremmat tavoitteet). Direktiivin lisäksi Suomi on asettanut omaksi tavoitteekseen liikenteen energiassa 20 % loppukulutuksesta. Suomen ja Ruotsin korkea uusiutuvien energialähteiden käytön osuus johtuu suurelta osin metsäteollisuuden puujätteiden käytöstä lämpö- ja sähköenergian tuotannossa.

RES-direktiivissä asetetaan myös biopolttoaineille ja bionesteille kriteerit, joiden mukaan niiden voidaan katsoa olevan tuotettu kestävällä tavalla. Jotta biopolttoaineet ja bionesteet voidaan ottaa lukuun direktiivissä asetetuissa kansallisissa tavoitteissa sekä uusiutuvan energian kansallisissa velvoite- ja tukijärjestelmissä, niiden tulee täyttää direktiivissä säädetyt kestävyyskriteerit.

RES-direktiivi on nopeuttanut uusiutuvien energialähteiden käyttöä myös Suomessa, tuulivoimaa on rakennettu viime vuosin aikana merkittävästi ja biopolttoaineiden käyttöä lisätty erilaisten tukitoimien avulla. Suomen vuoden 2017 tuulivoimakapasiteetti oli 2044 MW eli parin ydinvoimalan verran. Sähköä tuotettiin 4,8 TWh, joka vastasi 5,8 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta.

Direktiivin mukaan myös osa lämpöpumppujen tuottamasta lämmöstä voidaan laskea uusiutuvilla energialähteillä tuotetuksi silloin, kun järjestelmän lämpökerroin on riittävän korkea.

2.7 Energiamerkintädirektiivi

Osana tuotteiden energiatehokkuuden parantamiseen kuuluu kuluttajia opastamaan ja ohjaamaan tarkoitettu energiamerkintäasetus (2017/1369/EU), joka korvasi viime vuonna aiemman direktiivin (2010/30/EU). Kun direktiivi uusittiin vuonna 2010, sen soveltamisala laajeni kotitalouslaitteista koskemaan myös energiaan liittyviä tuotteita. Energiamerkintävaatimuksia voidaan näin ollen jatkossa asettaa aiempaa laajemmalle joukolle tuotteita. Suomessa direktiivi on toimeenpantu lailla tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista 2008/1005, https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2008/200810... .

Vuonna 2010 uusittu energiamerkintädirektiivi on ensimmäisiä EU:n säädöksiä, joihin sisältyy säädösvallan delegointi Euroopan komissiolle. Komissio antaa tuoteryhmäkohtaiset säädökset asetuksina. Käytännössä energiamerkintäasetusehdotuksista keskustellaan ekosuunnitteludirektiivin alaisessa kuulemisfoorumissa, yleensä rinnan samoja tuotteita koskevien ekosuunnitteluasetusehdotusten kanssa.

Energiamerkinnät ja luokat auttavat kuluttajia kotitalouteen tulevien energiaa käyttävien laitteiden valinnoissa energiatehokkaampaan suuntaan. Vähimmäisvaatimusten lisäksi kuluttajatuotteille on ilmoitettu myös energialuokka. Energiamerkinnässä laitteet jaetaan luokkiin A-G, joista A on paras ja G huonoin. Joissain tapauksissa käytössä ovat myös A-luokkaa paremmat luokat A+, A++ ja A+++ Luokitustodistus energialuokkineen on näkyvillä kaikissa kuluttajatuotteissa, joista on annettu tuoteryhmäkohtainen energiamerkintäasetus. Energiamerkintäasetuksia on annettu pääosin kuluttajatuotteista, mutta myös joistakin rakennustuotteista kuten huoneilmastointilaitteet, pienet ilmanvaihtokoneet, vedenlämmittimet ja kuumavesisäiliöt sekä tila- ja yhdistelmälämmittimet.

Asetuksessa on myös määrätty komissio kehittämään tietokanta, johon kaikista tuotteista, joista on annettu merkintäasetus, on toimitettava säännösten edellyttämät tiedot. Tietokannan avoin osa on kaikkien käytettävissä ja suljettu osa kansallisia valvontaviranomaisia varten. Tuotetietojen vieminen tietokantaan on pakollista vuoden 2019 alusta. Myös rakennustuoteasetuksen tai harmonisoitujen standardien mukaiset tuotteet kuuluvat tuotetietokantavelvoitteen piiriin, jos niille on energiamerkintäasetus.

Energiamerkintävaatimukset koskevat vain niitä tuoteryhmiä, joista on säädetty tuoteryhmäkohtainen energiamerkintäasetus.

Tuote täyttää energiamerkintäasetuksen vaatimukset, kun se on varustettu asetuksen mukaisella energiamerkillä, energiamerkinnässä ilmoitettu energiatehokkuusluokka vastaa todellisuutta ja kun merkintä on kiinnitetty oikein. Jos tuotteen mainonnassa mainitaan hinta tai energiaan liittyviä tietoja, tulee niissä mainita myös energiatehokkuusluokka. Direktiivissä on myös vaatimuksia etämyynnissä annettaville tiedoille.

Suomessa energiamerkinnän ylläpitoa ja oikeellisuutta valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).